10 asiaa, joita en ole koskaan tehnyt – En ole koskaan…

Bloggaaja-kollega upea Helka aloitti Etä-äiti blogissaan haasteen mitä ei ole koskaan tehnyt. Postaus sai hymyn nousemaan huulilleni ja päätin, että tähän haasteeseen lähden ehdottomasti mukaan. Sillä onhan tämä “En ole koskaan…” ryyppypeli ollut yksi minun suosikeistani, ihmisistä paljastuu mitä kummallisempia juttuja. Joten katsotaan mitä minä en ole koskaan tehnyt:

1. Asunut yksin

Minä en ole koskaan asunut yksin. Olen kotoa muuttanut kimppakämppään, poikaystävän luokse, takaisin kotiin ja sieltä nykyisen mieheni luokse 18 vuotta sitten. En siis ole koskaan elämäni aikana asunut itsekseni. Ja tällä hetkellä täytyy sanoa, että toivottavasti en tule koskaan asumaankaan.

2. Elänyt ilman lemmikkiä

Koko elämäni ajan minulla on aina ollut lemmikki. On ollut kissaa, koiraa, papukaijaa, gerbiiliä ja hamstereita. Pääsääntöisesti minulla on aina ollut kissa tai koira ja niiden lisäksi sitten pienempää elukkaa.

3. Matkustanut yksin

Jos olen matkustanut jonnekin, minulla on ollut aina mies, lapset tai kaveri mukana matkassa. Tähän ei lasketa mukaan junalla Tampereelle tai Helsinkiin matkustusta. Voisikin olla kokemus lähteä reissuun joku kerta yksin. Tosin kaverin kanssa kaikki on aina mukavampaa.

4. Treffaillut / deittaillut

En ole ikinä treffaillut tai deittailut. En myöskään ole ladannut Tinder tai muita treffipalveluja puhelimeen tai tietokoneelle. Tämä toki voi johtua siitä, että olen ollut jo hyvän aikaa ollut naimisissa ennen Tinder-aikaa. Aika ajoin olen pohtinut millaista sellainen kevyt deittailu voisi olla ja voisiko minusta olla deittailemaan useampaa miestä yhtäaikaa. Sitten olen herännyt haaveistani ja tajunnut, että se olisi aivan liian työlästä. Minulla on hyvä olla just näin.

5. Käyttänyt huumeita tai lääkkeitä väärin

Teiniaikaisessa kaveripiirissäni oli ennemmin sääntö kuin poikkeus, että polteltiin pilveä (jotkut jotain muutakin). Mutta tähän en koskaan ryhtynyt. Syytä en osaa sanoa. Olen vain aina ollut sitä mieltä, ettei se ole minun juttuni. Lisäksi en ole koskaan käyttänyt lääkkeitä väärin. Tunnollisesti olen syönyt lääkkeet juuri niin kuin ne ovat minulle määrätty, enkä ole toisten lääkkeisiin koskenut.

6. Osallistunut vanhempainiltoihin

Tämä on paha. Tosiaan en ole koskaan osallistunut koulujen tai päiväkotien vanhempainiltoihin. Minua ahdistaa tuollaiset paikat, joten olen jättänyt ne suosiolla väliin. Samat tiedot olen saanut muutenkin, joten ole kokenut jääväni mistään paitsi.

7. Syönyt sushia

En ole koskaan syönyt sushia. Olen hörpännyt merivettä ja olen maistanut levää. En tykkää. Joten olen päättänyt etten tykkää sushista ja en ole sitä sitten syönyt. Tämä onkin ainut asia, josta olen maistamatta suoraan sanonut, että en tykkää. Mutta näin, en siis koskaan ole syönyt sushia enkä todennäköisesti sitä koskaan tule syömäänkään.

8. Ajannut mopoa tai skootteria

En ole koskaan ajannut mopoa tai skootteria. Tämä ei ehkä muuten olisi mitenkään kummallista, mutta meillä on ollut perheyritys, joka myi juuri näitä kulkupelejä. Lisäksi olen ajannut mönkijöillä ja moottorikelkoilla koko pienen ikäni. Mutta kaksi pyöräisten moottorikulkuneuvojen rattiin en ole koskaan hypännyt.

9. Oppinut tekemään kärrynpyörää tai seisomaan päälläni

Nämä on kaksi asiaa mitkä ovat aina harmittaneet. Kumpaakin olen treenannut ja kovasti, mutta en vain ole oppinut. Eli en ole koskaan oppinut tekemään kärrynpyörää enkä seisomaan päälläni.

10. Ollut yksin kotona

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä. En ole koskaan ollut yksin kotona. Minulla on tosiaan aina ollut joku minun kanssani kotona. Jos ei muuta niin koira on ollut seuranani. Olen onnistunut elämään 36 vuotiaaksi niin, etten ole koskaan ollut ihan yksin kotona. Tähän voin myös lisätä, että en ole koskaan nukkunut yksin. Minulla on aina ollut joku minun kanssani sängyssäni. Tähän lasketaan myös kissat. Aika noloa…

Ohhoh… Olipas yllättävän vaikeaa keksiä 10 asiaa mitä ei ole koskaan tehnyt. (Ihan kuin minä olisin muka kaiken tehnyt ja kokenut… As if!) Mutta sain kuin sainkin 10 asiaa kasaan.

Mitä sinä et ole koskaan tehnyt?

Terveisin, Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.