Masennus

Minulla on ihana ystävä, jolla on suuri sydän. Hän on hauska, fiksu ja mitä paras kuuntelija. Olemme tunteneet toisemme liki kymmenen vuotta. Ystävyytemme on kannatellut eroissa, suruissa, lapsen kaipuussa, iloissa ja onnen hetkissä. Ystävyydessämme on ollut mukana kaksi salamatkustajaa: masennus ja ahdistus. Ystävyytemme on ollut alusta asti luja, sillä olemme voineet puhua toisillemme heti avoimesti masennuksesta ja ahdistuksesta niiden oikeilla sanoilla, mitään häpeämättä.

Masennus

Ystäväni on halunnut jo pitkään kirjoittaa blogia, mutta ei oikein tiennyt mistä alkaa. Joten lupauduin auttamaan, varsinkin kun sain kuulla hänen kirjoittavan aiheesta, joka on lähellä sydäntäni; lapsettomuus, mielenterveysongelmat ja se ihana parisuhde. Jatkossa blogissani tullaan näkemään vieraskynä tekstejä, joissa Manta avaa omaa elämäänsä. Minä saatan tuoda tekstiin mukaan ystävän näkökulmaa ja mahdollisesti hieman teoriaa, pääasia on kuitenkin kokemuksilla ja olla vertaistukena.

Tarinoita masennuksesta ja ahdistuksesta: Kuka on Manta?

Tervehdys, Koivulan emännän lukijat!

Kävimme tuossa hetki sitten Koivulan emännän kanssa keskustelua bloggaamisesta ja siitä, että haluaisin aloittaa uudestaan bloggaamisen. En kuitenkaan osannut aloittaa omaani, joten näin harjoittelun vuoksi Koivulan emäntä lupasi minulle ”vieraskynäpaikan”, joten tässä sitä ollaan.

Blogin aloittaminen itsekseen mietitytti; halusin säilyttää anonyymiuden, jotta voisin kirjoittaa juuri siitä mitä haluan, ilman pelkoa siitä, että joku tuomitsisi minut kirjoitusteni perusteella. Pelko tuomitsemisesta kantaa siitä, että noin 11 vuotta sitten aloitin blogin -nettipäiväkirjani. 2007 keväällä aloin voimaan henkisesti pahoin, joka rikkoi silloisen parisuhteeni. Eron jälkeen huomasin, etten ollut nukkunut moneen viikkoon, töissä meni huonosti ja lähiomaiseni sairastui fyysisesti parantumattomasti. Sain diagnoosiksi keskivaikean masennuksen, kasan lääkkeitä ja lähetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Purin ajatuksiani ja pahaa oloani nettiin, löysin vertaistukea ja ajoittain nautinkin kirjoittamisesta; se kevensi oloa. Vertaistuen avulla tajusin, etten ole ainoa. Parin vuoden kirjoittamisen jälkeen anonyymiuteni murtui ja ”jäin kiinni” kirjoittamisesta ihmiselle, joka alkoi uhkailla minua kirjoittamieni asioiden vuoksi. Poistin yhden yön aikana koko parin vuoden vuodatuksen, sairauteni synkät puolet ja tummat ajatukseni, jotka olivat minua vaivanneet.

Sen jälkeen en nauttinut enää kirjoittamisesta. Nyt kuitenkin, vuosien jälkeen haluaisin jälleen nauttia kirjoittamisesta ja purkaa ajatuksia. Tarkoituksena olisi ainakin vertailla ajatuksia menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Mikä on erona keksivaikealla masennuksella ja ahdistushäiriöllä? Millaista on olla täyspäiväisesti töissä ahdistushäiriöisenä? Miltä tuntuu ahdistushäiriö, kun itsetuhoiset ajatukset eivät enää ole läsnä? Miten ahdistukseni näkyy parisuhteessani? Vaikuttako entiset diagnoosini ja nykyisyys siihen, ettei minulla ole lapsia? Ja miten Koivulan emäntä tulkitsee ajatuksiani ja mitä ajatuksia sairauteni herättää sosiaalialan ammattilaisen mielessä? Aiheuttaako ajatukset draamaa vai syventääkö se ystävyyttämme?

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan kirjoittaa pelkästään sairastamisesta vaan ylipäätänsä elämästä, parisuhteesta tai parisuhteettomuudesta, elämän pienistä nautinnoista, siitä mikä hämmästyttää ja kummastuttaa. Kiitos Koivulan Emäntä tästä mahdollisuudesta!

Ensi kertaan,

Manta

Share: