Kadonnut äitiyteen – Olenko mitään ilman lapsia?

Kadottaako äitiys ihmisen? Minne kädet kuuluu laittaa? Miten sitä kävellään ilman vaunuja tai rattaita? Minne lapsettomat ihmiset oikein laittavat ostokset?

 

Entä miten aikuisten kanssa puhutaan? Hölmö virne naamalla, hieman lässyttävällä nuotilla säästä? Osaako sitä äidiksi tulon jälkeen puhua luonnollisesti muusta kuin lapsista? Keskustellessani toisten aikuisten kanssa, pohdin samalla mitä pitää muistaa ja tehdä liittyen lapsiin, joten puhe siirtyy takaisin lapsiin vaikka kuinka yrittäisin keskittyä ihan muuhun. Mutta eihän ne lasten jutut kiinnosta ketään. Ei ainakaan niitä lapsettomia ystäviä. Joten usein on parasta vaan seurailla hiljaa hölmö virne naamalla niitä aikuisten keskusteluja.

Lomalla ja vapaa-ajalla mennään lasten ehdoilla. Ulkona syöminen tarkoittaa pikaruokaravintolaa tai  erittäin lapsiystävällistä ketjuravintolaa, missä piltit eivät aiheuta ihan heti pahennusta. Lasten kanssa fine dining tarkoittaa käytännössä pizzaa Rossossa, jossa voi parkkeerata leikkipaikan viereen ruokailemaan. Ah, mikä kulinaristinen elämys…

Kun fine dining alkoi tarkoittaa Rosson pizzaa

Naureskelin tällaisille elämälle vielä esikoisen jälkeen. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että minusta ei koskaan tule vain lapsista höpöttävää homsuista kotiäitiä. Ei todellakaan! Toisten äitien reaktiot puistojen hiekkalaatikoilla saivat aikaan vienoisen hymyn kareen suupieleen, kun yritti avata keskustelua päivän uutisista tai politiikan polttavista kysymyksistä. Ei tainnut olla oikea kohderyhmä maailman parannus pohdinnalle. Nopeasti opin, ettei hiekkalaatikon äärellä kannata puhua muusta kuin lasten asioista. Siis jos halusi pitää keskustelua yllä kauemmin kuin yhden lauseen verran.

Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan… Niin siinä sitten kävi, että yllätin itseni kahvilta lapsettoman kaverini kanssa, jossa hän yritti kovasti keskustella kanssani tulevista presidentin vaaleista sekä sote-uudistuksesta. Huom! paino sanalla YRITTI! Kyllä minä kovasti yritin olla keskustelussa mukana. Samaan aikaan kuitenkin ajatukset laukkasivat päivän ruokalistaan, mitä sieltä kaupasta pitikään ostaa ja entä olinkohan muistanut laittaa kerhovaatteet koneseen. Siinä sitten taisin vastata äänestysaikomuksiini, että: “Ässälle pitäisi ostaa uudet tossut kerhoon…” Että sellaista presidenttiä aattelin äänestää.

Kolmen lapsen äitinä aivojen kapasiteetti tuntuu käyvän usein ylikierroksilla. Mihinkään muuhun ei tunnu enää riittävän resursseja kuin lasten asioihin. Lounaalla saa usein pohtia, että onko sitä muistanut omat hampaat pestä. Lasten hampaiden pesu on varmasti suoritettu, mutta entä ne omat? Valvotut tai ainakin huonosti nukutut yöt ottavat oman veronsa. Sitä tuntuu kuin katselisi omaa elämäänsä usvan keskeltä aina välillä havahtuen hereille.

Samaisella kahvireissulla havahduin hämmentyneenä mietteistäni minulle esitettyyn kysymykseen: “Kati, mitä sinulle kuuluu?” Johon alan kertoa, kuinka Ässä oli taas hauskasti jotain sanonut ja mitä ihania uusia taitoja Silmu on oppinut. Samaan hengen vetoon taisin yrittää kertoa myös lasten ihottumista, allergiaepäilystä ja korvatulehduksista. Kun kuulin uudelleen: “Kati, mitä sinulle kuuluu?” Aloin ihmettellä mitä se ystävä siinä oikein kyselee. Juurihan olin tehnyt kuulumisistani selvityksen. Kunnes tajusin kadonneen äitiyteen.

Niin Kati, mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu teiniangstia, taaperon uhmaa ja vauvan eroahdistusta. Valvottuja öitä, litrakaupalla kahvia ja salaa syötyjä suklaapatukoita. Pakko se on myöntää, olen joutunut äitiyden nielaisemaksi. Olen tismalleen samanlainen kuin ne äidit vuosia sitten siellä leikkipuiston hiekkalaatikon reunalla. Tällä hetkellä olen yhtä kuin lapseni. Elämäni pyörii kodin ja lasten ympärillä. Ja se on oikeasti ihan fine. Tiedän, ettei tämä ajanjakso kestä ikuisesti, joten nyt kun minulla on mahdollisuus antaa lasteni viedä mennessään, niin otan Sinkkosen sanoista vaarin ja “hurmaannun lapsistani”.

 

2 vastausta artikkeliin “Kadonnut äitiyteen – Olenko mitään ilman lapsia?”

  1. Tämä on niin naulankantaan! Ihan samanlaisia ajatuksia minullakin risteillyt päässä. Luultavasti sitä itsensä kadottamista tulee myös kaipaamaan ja lapsia ja heidän lapsuuttaan todellakin tulaa kaipaamaan. Pitää vaan muistaa se niiden väsyttävien hetkien keskellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.