Mamheimer, Alzmammer vai Äiti-dementia?

Muutama vuosi sitten kirjoitin Facebookiin päivityksen: “se tunne ku istut pöntöllä ja muistat, että ainoa asia mitä kaupasta piti tuoda, oli WC-paperi…” Olin silloin kolmikuisen vauvan äiti ja pahasti univelkaantunut sekä yhtä hyvä muistinen kuin minn dementiasta kärsivä 88 vuotias isoäitini. Se tunne on tullut takaisin. Olen jälkeen kerran sairastunut mamheimeriin, alzmammeriin tai suomeksi äiti-dementia.

Tämä sairaus on todella ovela ja salakavala. Sitä ei välttämättä edes huomaa, kun se on saapunut. Useimmiten lähipiiri huomaa sairauden ensimerkit ja alkavat niistä hieman virnuilemaan. Aletaan leikkisästi huomauttelemaan pikku unohduksista, joita sairastunut ei edes tiedosta. Sairastunut ei tunnista sairauden merkkejä, ei ennen kuin:

Puhuu puhelimeen, samaan aikaan etsien sitä kiivaasti. Olen saattanut jopa valittaa keskustelukumppanilleni, kuinka puhelin on aina kateissa, silloin kun on kiire. Enkä välttämättä ole edes tajunnut tilannetta kuullessani tirskahduksia langan toisesta päästä. Saatan myös etsiä kuumeisesti muita esineitä, jotka ovat kädessäni tai aivan nenäni edessä löytämättä niitä.

Olen ihmettellyt miksi auton avaimella ei saa kotiovea auki. Kyllähän se on ennen siihen käynyt! Tällä kertaan ovi ei vaan aukea vaikka kuinka kovasti painaa kaukosäätimen avaa painiketta. Onneksi ystävällinen naapuri tuli auttamaan, kun huomasi ongelmani lukkiutuneen oven kanssa. Kyllä siinä hieman nolotti, kun tajusin tilanteen. Onneksi naapurikin oli pienten lasten äiti, joten tilanne tuttu.

Äitiblogi, Vauvablogi, Perheblogi, Lifestyle, Ruoka- ja leivontablogi, Sisustus, seksuaalisuus, Koivulan emäntä

Lasten lääkäri- tai hammashoitola-aikojen varaaminen saattaa alkaa aiheuttaa sydämen tykytyksiä. Varsinkin, jos lapsia on siunaantunut useampi. Kuinka monta kertaa olenkaan onnistunut luettelemaan väärän lapsen syntymäajan tai yhdistelemään kahden lapsen sosiaaliturvatunnukset? Loppujen lopuksi en edes muista kenelle lapsista olen aikaa varaamassa. Vai pitikö se aika varata itselle? Ja nuorimmaisen lapsen hetu on todennäköisesti ihan täyttä hepreaa, kun sitä ei vaan opi millään… Kerran olen jopa toimittanut väärän lapsen varatulle ajalle. Tapaus aiheutti pientä hilpeyttä niin lääkärissä kuin hoitohenkilökunnassa.

Sovitut tapaamiset, harrastusajat ja -paikat tuntuvat tämän tästä unohtuvan. Ei ole yks tai kaksi kertaa, kun olen havahtunut teinin soittoon, jossa tivaa koska olen tulossa häntä hakemaan. Vauvauintiin pyritään vähintään kerran kuussa väärällä vuorolla. Jumppavuorot unohdan vaikka aikataulu on jääkaapin ovessa. Onneksi kuitenkin sali on aina avoinna, joten sinne voi koska tahansa mennä jos jumppaa ei olekaan.

Luulen, että voisin unohtaa jopa pääni, jos se ei olisi kiinnitettynä ruumiiseeni. Sillä olen unohdellut kännykkääni milloin minnekin vaikka se on melkein liimattu käteeni. Aika uskomatonta. En muista milloin olisin päässyt lähtemään kotoa niin, etten etsisi kuumeisesti: kotiavaimia, autonavaimia tai lompakkoa. Tuskaisen etsinnän jälkeen tavarat ovat yleensä löytyneet juuri sieltä missä niiden on pitänyt olla, minulle ei vain ole tullut mieleen katsoa sieltä.

Äitiblogi, Vauvablogi, Perheblogi, Lifestyle, Ruoka- ja leivontablogi, Sisustus, seksuaalisuus, Koivulan emäntä

Nyt kun olen tiedostanut tämän ongelman, olen pyrkinyt laittamaan asiat kalenteriin sekä kirjoittamaan muistilappuja ja kauppalistoja. Mutta koska sitä kalenteria muistaa katsoa? No tietenkin sillon, kun pitäisi olla jo menossa. Muistilapuilla on ihmeellinen tapa kadota mystisesti sotkun keskelle. Ja kauppaan lähtiessä paras paikka ostoslistalla on keittiönpöytä, siinä se pysyy varmassa tallessa koko kauppareissun ajan.

Onneksi tämä tila ei kuitenkaan ole vakava, toisinaan vain hieman kiusallinen. Parantuminen on mahdollista ja erittäin todennäköistä. Viimeistään silloin, kun viimeinenkin lapsi on muuttanut pois kotoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.