“Äiti, sä laitoit mut nettiin” – Mitä jaat lapsista somessa?

Istun junassa matkalla Helsinkiin, raapustellen muistikirjaani pohdintoja, mistä kaikista asioista haluaisin kirjoittaa blogissani. Yhtäkkiä havahdun syvistä mietteistäni nuorisoporukan naureskeluun. Kiinnitän huomiota, että nuoret nauravat jollekin kuvalle netissä. Hymähdän itsekseni ja jatkan omia juttujani.

“Kuolisin, jos mun mutsi laittais jotain tällästä nettiin. En ikinä antas sille anteeks!”

Rauhani ei kestä kauan, kun havahdun erään teinin sanoihin “Kuolisin, jos mun mutsi laittais jotain tällästä nettiin. En ikinä antas sille anteeks!” Sanat iskivät ja kovaa.

Laitoin lapseni nettiin

Olen jonkin aikaa pohtinut omaa somekäyttäytymistä. Jaan kuvia lapsistani sekä kirjoitan toisinaan perheemme elämästä. Tein tätä kaikkea yhdellä Suomen suurimmalla lapsiperheiden sivustolla, kunnes siirryin yksityisyrittäjäksi jatkamaan samaa toimintaa. Syyllisyys alkoi nakertaa.

Olen yrittänyt tehdä toimintani hyväksyttäväksi sillä, etten jaa elämämme yksityiskohtia, enkä jaa noloja tai paljastavia kuvia. Pyrin kirjoittamaan yleisluonteisesti ja vertaistuellisesti. Pohdin aina kirjoittaessa, että onko tämä sellainen asia minkä voin oikeasti kuuluttaa maailmalle ja onko tässä jotain seurauksia tulevaisuuden kannalta. Ja jos on, niin ovatko seuraukset sellaisia joiden kanssa voin elää.

Mutta kaikki viimein, nuorimmilla lapsillani ei ole lainkaan päätösvaltaa siihen, mitä jaan heistä sosiaalisessa mediassa. Kolme ja puoli vuotias ei ole vielä sen ikäinen, että osaisi ratkaista, voiko jotain asiaa kertoa tai näyttää. Puolitoista vuotiaasta puhumattakaan. Me vanhemmat teemme tämän päätöksen heidän puolestaan. Toivon koko sydämestäni, että en ole lasteni mielestä jakanut heistä mitään sellaista, minkä he kokevat nolona taikka haitallisena.

Entä jos katumus iskee? Saako materiaalin pois netistä?

“Se mikä on kerran laitettu nettiin, on netissä”

Entä jos tulee tilanne vastaan, että olen jakanut jotain sellaista, mikä myöhemmin pitäisi saada pois netistä syystä taikka toisesta? Onko tämä mahdollista? Missä kaikkialla kuviani taikka tekstejäni on? Ovatko ne edes minun hallinnassani?

“Se mikä on kerran laitettu nettiin, on netissä” – kuuluu sanonta. Tämä sanonta on tosi. Tai ainakin kerran nettiin laitettu, on hemmetin haastavaa saada sieltä pois. Jos sivusto on omassa hallinnassa, on sivustolla oleva materiaali melko vaivatonta poistaa taikka piilottaa yleisöltä. Screenshotit ja kopionti kerran julkaistussa materiaalista on toinen luku. Herra yksin tietää missä ne kulkevat. Ja niiden vaara on aina olemassa, kun painaa enteriä. Siinä ei auta itku tekijänsuojasta, vahinko on jo ehtinyt tapahtua.

Entä jos jakaa kuvia tai muuta materiaalia jonkun toisen ylläpitämällä sivustolla? Siellähän on ja pysyy, ellei sivuston ylläpitäjä suostu yhteistyössä poistamaan jaettua materiaalia. Tällaiselle sivustolle jaetun materiaalin pitää olla sellaista, ettei sen julkaisua tule koskaan katumaan.

Tunnen piston. Ehkä en sittenkään halua jakaa näin paljoa. Kamppailen tuskani kanssa. Teinin kanssa voin keskustella, mutta vaikka hän olisi tällä hetkellä sitä mieltä, että voin jotain hänestä julkaista, niin minun vanhempana tulee kuitenkin suojella häntä. Kun painan enteriä, vastuu on minun vaikka olisin luvan saanut.

Sä laitoit mut nettiin
Kuva: Pixabay

Mitä jaamme lapsista netissä?

Bloggaajat usein käyttävät omia kuvia. Kuvissa esiintyy oma perhe. Jaetaan upeita onnistuneita kuvia lapsista ja samaan hengenvetoon saatamme keskustella vaikeista hetkistä lapsiemme kanssa. Kuinka taas on jokin kasvuvaihe meneillään, joka kiristää meidän vanhempien kärsivällisyyden äärimmilleen. Taikka perhe-elämä ei sittenkään ollut sellaista kuin halusimme. Saatamme kertoa kuinka olemme saaneet täit ja syyhyn taltutettua ja kotiamme riivaa sokerikuoriaisepidemia. Emme ajattele, että tämä voi satuttaa lasta myöhemmin. Lapsi voi kuvitella, että on ollut syypää vanhempien kurjaan oloon. Entä jos tilanne on myöhemmin kärjistynyt eroon? Kiusataanko lasta siitä, että hän voisi olla syyllinen tilanteeseen? Saattaa kuulostaa kaukaa haetulta, mutta tämä kaikki voi olla tulevaisuudessa edessä.

Sosiaalisessa mediassa hehkutamme lapsiemme onnistumisia. Elämme, harrastamme, iloitsemme ja suremme lastemme kautta. Haemme lastemme avulla hyväksyntää ja vertaistukea. Toisinaan saatamme pönkittää omaa itsetuntoa lastemme kustannuksella. Emme ajattele, että jokin menestys voi olla lapsen kohdalla mahdollisesti nolo. Omasta nuoruudesta muistan, kuinka jouduin piilottelemaan hyvää koulumenestystäni toisilta, etten tule kiusatuksi. En halunnut olla se hikke, lukutoukka, jolla ei ole yhtään kaveria.

Järjestelen ajatuksiani. Teen päätöksen. Minun tehtäväni on suojella lasteni yksityisyyttä. Ei enää tunnistettavia kuvia netissä, ei henkilökohtaisia tarinoita. En halua, että oma lapseni sanoo koskaan: “Mutsi, kuolen häpeästä sen vuoksi mitä laitoit musta nettiin. En ikinä anna sulle anteeks! Vihaan sua!”

Kuvia kuvapankeista

Tämän postauksen kuvat ovat pixabaysta. Tekstit vaativat kuvitusta, joten kuvapankkien käyttö on ihan hyvä vaihtoehto, jos omassa albumissa ei ole sopivaa kuvaa kuvittamaan tekstiä. Pohtisin kuvapankkien käyttöä vakavasti erityisesti niissä tapauksissa, joissa kirjoitetaan yleisluonteisesti jostakin ilmiöstä, kuten lasten haastavasta käytöksestä taikka täiepidemiasta perheessä. Sillä ei varmaan ole tarkoituksen mukaista, että sen oman kullannupun kuva tulee esiin, kun haetaan haastavasti käyttäytyvää lasta tai millaisessa päässä täi viihtyy. Jos kuitenkin haluaa käytää omia kuvia joissa malleina toimii oma lapsi, kehoitan harkitsemaan tarkkaan käyttääkö sellaista kuvaa, josta lapsi on tunnistettavissa.

Terveisin, Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.