Vieraskynä: Kun työ sairastuttaa sinut

Olen kirjoitellut siitä kuinka työelämä on muuttunut entistäkin vaativammaksi. Työntekijöiden jaksaminen niin psyykkisesti kuin fyysisesti on joutunut todella kovalle koetukselle viimeisten vuosien aikana. Enää ei riitä, että olet jonkin alan asiantuntija, nyt pitää osata kaikkea ja paljon. Tämä aiheuttaa pakonomaista kilpailua, kollegat saattavat muuttua vihollisiksi, kun yritetään tehdä itsestä korvaamatonta. Rakas Manta halusi kertoa yhden tarinan työelämän raadollisuudesta ja sen sairastuttavasta vaikutuksesta.

Kun yhteisössä yksi voi pahoin, kaikki voi pahoin

“Hei Kati!

Minua pelottaa. Ja ahdistaa. Enemmän pelottaa. Minun olisi tarkoitus palata töihin lähes kolmen viikon sairauslomalta. Aika on lyhyt, jos mietitään, että diagnoosi oli depressio, mutta toisaalta, kun syyt sairastumiseen tällä kertaa oli täysin työpohjaista, aika on hyvinkin lyhyt. Mutta se on myös pitkä aika. Pitkä aika olla pois töistä, jossa ei halua olla, pitkä aika kerätä pelkoa töihin palaamiseen. Ja minua pelottaa. Työyhteisömme on pieni, kaikki tietävät miksi olen ollut poissa. En tiedä millainen vastaanotto minua odottaa. Ovatko kaikki olleet helpottuneita, koska en ole ollut kiukuttelemassa töissä? Palaammeko entiseen tilanteeseen, jossa yksi sun toinen voi pahoin, eikä kukaan kuuntele meitä, jotka voimme pahoin?

Parin viikon päästä minua odottaa kolmikantakeskustelu, jossa mietitään minun työssäjaksamistani. Olisin halunnut enemmän keskustelun siitä, että mikä johti minun pahoinvointiini (erään työyhteisön jäsenen käytös minua kohtaan). Minä olen aina uskonut syy-seuraussuhteeseen ja siihen, että asiat tapahtuvat niin, että on tapahtuma ja siitä seuraus. Tässä tapauksessa seuraus on minun pahoinvointini, joka on nyt ainoa asia mihin puututaan. Mietitään, miten jaksan työssäni, mutta unohdetaan toisen ihmisen tekemiset ja vastuu omasta toiminnastaan, käytöksestään ja siitä mitä ihmisen valinnoista seuraa. Minä voin myöntää, etten väsyneenä ole aina toiminut tai sanonut oikein. Minulla on töitä tehtävänä itseni, oman jaksamisen, oman käytöksen ja oman ajatusmaailman kanssa. Mutta yksin en voi muuttaa toista ihmistä, hänen käytösmallejaan, sanomisiaan tai ajatusmaailmaansa. Yhteisössä kaikkien pitää miettiä niin omaa olemistaan kuin sitä, miten se vaikuttaa muihin. Yhden ollessa vastarannan kiiski, on lähes kaikki toiminta hankalaa. 

Mitä nyt, kun työ sairastuttaa?

Tällä hetkellä olen hyvin epävarma itsestäni. Keskustelut lääkärien, hoitajien ja psykologin kanssa ovat saaneet minut miettimään paljon. Väsyneimpinä hetkinä mietin, että olenko enää ammatillisesti hyvä, kykenevä ja oikealla alalla edes. Jostain kuitenkin saan aina ajatuksen siitä, että olen oikeasti hyvä siinä mitä teen, pidän työstäni ja rakastan ihmisten parissa työskentelyä. Jos jään nykytilanteeseen, jumitan vain paikallani, en pääse haastamaan itseäni, en saa enempää vastuuta, en mitään. Se syö täysin motivaationi työskennellä. Olen katsonut uusia työpaikkoja, miettinyt mitä tahtoisin tehdä. Haluanko tehdä vastaavaa työtä aikuisten asiakkaiden kanssa vai palata nuorisotyöhön vai opetella uutta? 

Viime aikaisten tapahtumien vuoksi ammatillinen itsetuntoni on ottanut niin paljon kolhua vastan, että uuden opetteleminen pelottaa. Pärjäisinkö? Vai olisi vain helpompaa roikkua vanhassa, tutussa ja turvallisessa, siinä mitä osaan -tai luulin osaavani-? Loppujen lopuksi olen sillä kannalla, että haluan opetella uutta. Haluan kehittää itseäni, osaamistani ja tulla paremmaksi-niin työelämässä kuin siviilissä. Haluan pyrkiä eteenpäin ja saavuttaa haluamani asiat. Tavalla tai toisella. 

Minun täytyy myös kiittää sinua, olet ihana ystävä, olet aina tukenani. Olet kuin isosisko, jota minulla ei ole koskaan ollut. Annat uusia ajatuksia, annat aihetta ajatteluun. Kuljet mukana elämän karikoissa ja jos kaadun, nostat minut pystyyn. Olet äärettömän rakas ja tärkeä. Kiitos ♥

Rakkaudella, Manta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.